Korvaako sisäkorvaistute viittomakielen tarpeen?

Sisäkorvaistute on kuuroille tai erittäin huonokuuloisille suunnattu kuuloa korvaava laite, joka vaatii kirurgisen toimenpiteen sen asennukseen. Se ei korvaa tavallista kuuloa, mutta sen avulla useimmat pystyvät kommunikoimaan puheen avulla. Sisäkorvaistute voidaan asentaa kaiken ikäisille ihmisille, mutta eniten hyötyä siitä on lapsille.

Kuurojen yhteisössä on kritisoitu kovastikin sisäkorvaistutetta ja sen tarpeellisuutta. Suuri osa kuuroista ei miellä kuuroutta vammaksi, eivätkä he näin ollen näe tarpeelliseksi kuurouden poistamista tai parantamista. Kuten muillakin pienemmillä kulttuureilla, kuuroilla on tiivis oma yhteisö, ja viittomakieli on kieli siinä missä mikä tahansa puhuttu kommunikaatio.

Sisäkorvaistute ei välttämättä poista tarvetta viittomakielen tai ainakin tukiviittomien käytölle. Laite ei sovellu aivan kaikille, ja yksilötasolla on eroja, kuinka hyvin se toimii. Viittomakielen oppiminen auttaa kommunikaatiossa myös, jos ympäristö on meluinen, keskittymisen taso laskee tai istutteeseen tulee jotain vikaa.

Suomessa 90% kuuroista lapsista syntyy kuulevien vanhempien perheeseen. Suurin osa näistä lapsista saa sisäkorvaistutteen noin vuoden vanhana. Puheen kehityksen takia kuuleminen on tärkeä osa prosessia, mutta puheterapiaakin saatetaan tarvita. Sen lisäksi on keskusteltu siitä, että lapsen identiteetin takia viittomakielen opetteleminen olisi suotavaa.

Sisäkorvaistute ei ratkaise kaikkea

Sisäkorvaistutteita alettiin kokeilemaan Ranskassa jo 1950-luvulla. Suomessa operaatioita alettiin suorittamaan 1980-luvulla. On arvioitu, että nykyään Suomessa 90 prosenttia kuuroina syntyneistä lapsista saa sisäkorvaistutteen nykyään. Vuositasolla leikkauksia tehdään noin 200, ja yhä enenevässä määrin sitä suositellaan myös vanhuksille, jotka iän mukana menettävät kuulonsa.

Teknisesti sisäkorvaistute koostuu kahdesta eri komponentista. Operaation aikana sekä sisäkorvaan että kalloluuhun asennetaan implantti, sekä kallon ulkopuolelle asennetaan puheprosessori ja magneettikela. Sisäkorvaistute ei ole yhtä hienovarainen ja näkymätön kuin modernit kuulolaitteet, se on helpohkoa havaita ohimolla olevasta implantista.

Äänet kerätään ulkoisen puheprosessorin mikrofoneilla, joista laite muokkaa ne elektroniksi impulsseiksi kekleahermoihin, ja tämä mahdollistaa äänien aistimisen. Varsinaisen leikkauksen jälkeen audiologi säätää laitteiston jokaiselle sopivaksi. Valtaosa leikkauksista onnistuu, mutta normaalien komplikaatioriskien lisäksi on olemassa tapauksia, joille istute ei sovellu.

Koska sisäkorvaistute ei toimi kuten normaali kuuloaisti, on olemassa tilanteita, joissa sen toiminta heikentyy, tai on jopa mahdotonta. Aikaisemmin esimerkiksi uiminen istutteen kanssa ei ollut mahdollista. Myös taustahäly, henkilön vireystaso ja mahdolliset implantin toimintahäiriöt saattavat aiheuttaa tilanteita, joissa vaihtoehtoiset kommunikaatiotavat, kuten viittomakieli ovat tarpeellisia.

Kuurojen kulttuuri ja sisäkorvaistute

Kuurojen ja heidän läheistensä parissa sisäkorvaistute on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Implantin yleistyminen on muun muassa aiheuttanut oppilaskadon kuurojen kouluissa. On myös ollut kiivasta keskustelua siitä, onko kuurous sairaus tai vamma ylipäätään, ja pitääkö siitä niin sanotusti parantua.

Kuurojen yhteisöllä on rikas kulttuuri, joka perustuu vahvasti viittomakieleen, ja identiteettiin kuurona. Implantin myötä on ollut keskustelua siitä, onko tämä kulttuuri vaarassa kadota, ja identifioiko kuurona syntynyt, mutta implantin saanut lapsi itsensä kuuroksi vai kuulevaksi.

Perinteisesti kuulevia perheitä, joihin syntyy kuuro lapsi, on opetettu viittomaan, jotta he voivat opettaa lapsensa kommunikoimaan tällä tavalla. Myös sisäkorvaistutteen kanssa on suositeltavaa opetella ainakin tukiviittomia, mutta on myös epäilty, että kun se ei ole implantin kanssa niin pakottavaa, osaa vanhemmista ei viittomakielen opiskelu enää motivoi.

On olemassa tapauksia, joissa kuulevana syntynyt, mutta sittemmin kuulonsa menettänyt henkilö on kieltäytynyt tarjotusta sisäkorvaistutteesta. Syinä on muun muassa mainittu oman identiteetin löytyminen kuurojen yhteisön kautta, jolloin henkilökohtaista tarvetta kuulla ei enää ole. Keskustelua siitä, pitäisikö lasten sisäkorvaistutteen asentamista odottaa niin kauan, että lapsella on asiasta oma mielipide, on myös käyty.