Viittomakielen lyhyt historia

Viittomakieli on käsillä, sormilla, keholla ja ilmeillä aikaansaatua kommunikaatiota, jota pääsääntöisesti käyttävät kuurot ihmiset. Sen historia on pitkä, on sanottu, että viittomia on käytetty jo paljon ennen normaalien kielien kehittymistä. Historiallisesti jo Sokrateen on sanottu viittaavan viittomakieleen Platon Cratylys dialogikirjoituksessa.

Vastoin yleistä harhaluuloa, viittomakieli ei ole kansainvälinen. Jokaisella maalla tai jopa alueella on oma viittomakielensä, ja esimerkiksi Australiassa viitotaan aivan eri tavalla kuin Yhdysvalloissa. Arviot siitä, kuinka monta erilaista viittomakieltä maailmassa on, vaihtelevat 150 ja 300 välillä. Nykyään maailmassa on noin 70 miljoonaa viittomakielistä ihmistä. Viittomakielten kielioppi on yhtenäisempää kuin puhutuissa kielissä. Lauserakenne alkaa yleensä pääasiasta, ja määreet kuten adjektiivit lisätään sen jälkeen. Esimerkkinä voidaan sanoa vaikkapa punainen kukka, joka viitottaessa vaihdetaan rakenteeseen kukka punainen. Yhdellä viittomalla voidaan myös ilmaista monimutkaisempia konsepteja, joissa puhutulla kielellä joudutaan käyttämään useampia sanoja. Viittomakieltä käyttävät kuurojen ja huonokuuloisten lisäksi heidän perheensä ja ystävänsä, viittomakielen opettajat, tulkit ja muuten asiasta kiinnostuneet. Lapset oppivat viittomakielen kuten minkä tahansa kielen, ja aikuiset voivat opiskella sitä joko työväenopistoissa tai ammattiin tähtäävästi AMK:ssa. Viittomakielisillä ihmisillä on oma kulttuurinsa. He ovat usein onnellisia ja ylpeitä omasta erikoisasemastaan, eivätkä tunne rajoittuneisuutta siinä määrin kuin kuuleva ihminen ehkä kuvittelee. Jopa eri maiden sisällä on erityyppisiä viittomakielisten alakulttuureja, hyvänä esimerkkinä Yhdysvalloista voidaan mainita mustien amerikkalaisten kehittämä oma viittomajärjestelmä erottuakseen valkoisista amerikkalaisista.

Suomalaisen viittomakielen historia

 

Suomeen viittomakieli tuli 1800-luvulla Ruotsista. Suomen ensimmäinen kuurojen koulu perustettiin Porvooseen vuonna 1845, ja siellä viittomakieltä opetti Carl Malm. Aluksi viittomakieli oli ruotsalaista, mutta vuosien saatossa se muuntui omaksi suomalaiseksi viittomakieleksi. 1800-luvun lopulla Suomessa tuli muotiin oralismi, jossa viittomakielen sijaan yritettiin opettaa huulilta lukua ja painottaa puhumisen tärkeyttä. Vaikka kouluissa viittominen jopa kiellettiin, se ei kuitenkaan tappanut viittomakieltä, vaan sen kehitys jatkui koulujen ulkopuolella. Vasta 1970-luvulla viittomakieli sai enemmän kannatusta ja 1979 tulkkipalvelu tuli osaksi invalidihuoltolakia. Suomi oli kolmas maa maailmassa, jossa viittomakieli sai virallisen aseman vuonna 1995. Yleisradio on lähettänyt viittomakielistä ohjelmaa jo vuodesta 1975, ja säännölliset viittomakieliset uutislähetykset alkoivat vuonna 1994. Myös joissain lastenohjelmissa on silloin tällöin käytetty viittomakielisiä näyttelijöitä. Yle Areenassa on mahdollista myös löytää viittomakielelle tulkattuja ohjelmia. Suomessa voi opiskella viittomakieltä yliopistotasolla, ja vähemmistökielenä sille Suomessa on tarjolla tulkkaus- ja asiointipalveluja. Arviolta meillä on noin kolmisen tuhatta kuuroa viittomakielen osaajaa, ja noin 9000 muuta viittomakielen puhujaa. Kuriositeettina Suomessa on, että meillä on oma suomenruotsalainen viittomakieli. Sen taitajia ei ole jäljellä enää kuin alle sata, ja se on luokiteltu uhanalaiseksi kieleksi. Viimeinen suomenruotsalainen kuurojen koulu sulki vuonna 1993 ja samana vuonna lopetettiin suomenruotsalaisten viittomakielten tulkkien koulutus.

Viittomakieli elää ja kehittyy

Sen lisäksi, että eri maissa käytetään eri viittomakieliä, se on myös hyvin rikas ja kehittyvä kieli eri puolilla maailmaa. Jokainen sukupolvi lisää omia viittomiaan, ja paikalliset murteet lisäävät viittomakielen rikkautta vielä entisestään. Ja hyvin paljon kuin puhuttukin kieli, lapsille viitotaan hieman eri tyylisesti kuin kaverille. Jotkut uusimmat viittomakielet, kuten israelilainen ja nigaragualainen, ovat vain joitakin vuosikymmeniä vanhoja. Ne ovat tarjonneet kielitieteilijöille mahdollisuuden tutkia, miten kieli ylipäätään kehittyy. Varsinkin Nigaraguassa jo muutamassa sukupolvessa muodostui rikas ja oma viittomakieli, joka alunperin alkoi spontaanisti kuurojen lasten alkaessa kommunikoimaan omalla tyylillään heitä varten perustetuissa kouluissa. Kuulevatkin käyttävät tiettyjä eleitä ja viittomia luonnollisesti niitä välttämättä tiedostamattaan. Armeijassa ja sukeltaessa opetellaan tiettyjä koodeja, kun puhuminen ei ole mahdollista. Italia taitaa olla malliesimerkki maasta, jossa kehon ja käsien liike yhdessä puheen kanssa on niin voimakasta, että on sanottu, että joitakin asioita ei tarvitse edes kuulevien sanoa ääneen.

Viittomakieli elää ja kehittyy