Viittomakieli ja semiotiikka

Viittomakieli, kuten hyvin tiedämme, on käsin suoritettavaa kommunikaatiota, jota pääsääntöisesti käyttävät kuurot, kuulovammaiset ja heidän sukulaisensa ja ystävänsä. Jokaisella kielialueella on oma erityinen viittomakieli, joten esimerkiksi suomalaiset viittomat ovat hyvin erilaisia vaikkapa englantilaisista.

 

Viittomakieli ja semiotiikka

Semiotiikka eli merkkioppi on filosofinen tieteenala, joka tutkii merkkien merkitystä, yhdistelysääntöjä ja tilannekohtaista merkitystä ja käyttöä. Usein semiotiikka yhdistetään kielen ja symboleiden tutkimiseen, mutta viittomakieli on luonnollinen kieli siinä missä muutkin, ja sen perusteella kuuluu tiiviisti semiotiikan pariin. Suomessa ei olla tehty useita tutkimuksia viittomakielen ja semiotiikan parissa, mutta maailmalla aiheesta on puhuttu paljonkin. Usein kiistellään siitä, voiko viittomakieltä pitää luonnollisena kielenä, ja jos ei, niin miten semiotiikan tutkijat lähestyvät aihetta. Ovatko viittomat vain symboleita puhutusta kielestä, vai sovittu merkkijärjestelmä, jota voi tutkia kuten muitakin luonnollisia kieliä? Semiotiikka tutkii merkkejä, jotka yhteisestä sopimuksesta kuvaavat jotain konkreettista, tunnetta, tekoa, ideaa ja niin edespäin. Jos merkille ei ole olemassa merkitystä sen fyysisen ilmaisun ulkopuolella, sillä ei ole mitään informatiivista annettavaa, ja siten se ei voi kuulua sovittuun merkkijärjestelmään. Merkkijärjestelmästä tulee ensimmäisenä mieleen kirjaimet. Kirjaimet eivät kuitenkaan yksinään toimi, tai jos ne laitetaan väärään järjestykseen, ei merkitystä synny. Merkkijärjestelmiin lasketaan kuitenkin monia muitakin asioita, kuten puhuttu kieli, elekieli, erilaiset viittomat ja symbolit. Koska merkkien tulkitseminen tapahtuu oppimisen kautta, on erilaisten merkkijärjestelmien hahmottaminen kulttuurisidonnaista yhtä paljon kuin niiden opiskelua.Viittomakieli kuten puhuttukin kieli ei ole pelkästään viittomien varassa. Henkilön elekielellä on semioottinen merkitys myös. Puhutussa kielessä on lisäksi myös merkityksellisiä tasoja, kuten äänen nopeus, voimakkuus ja intonaatio. Viittomissa näitä symbolisia merkkejä voidaan korvata ylikorostetuilla viittomilla ja luonnollisesti myös nopeudella.

 

Lyhyt katsaus semiotiikkaan

Filosofisen semiotiikan voidaan katsoa saaneen alkunsa antiikin suurista ajattelijoista, Plato ja Aristoteles tutkivat merkkien merkitystä maailmassa. Umberto Eco väitti kirjassaan Semiotics and the Philosophy of Language, että semioottiset teoriat ovat epäsuorasti vaikuttaneet kaikkien huomattavien ajattelijoiden työhön.Tarkemmin semiotiikkaa alettiin tutkimaan vuoden 1632 jälkeen, jolloin John Poinsot julkaisi kirjansa Tractatus de Signis, ja siitä muutama vuosisata myöhemmin Charles Sanders Peirce pyrki kategorioimaan semioottisia malleja. Aristoteleen malli, jossa hän väitti merkkien tulkitsemisen olevan tiedosta ja kokemuksesta riippumaton, laitettiin hieman modernimpaan muotoon, ja kokemuspohjainen merkkien tulkitseminen hyväksyttiin osaksi semiotiikkaa.Semiotiikka yleensä jaotellaan eri kategorioihin, joista filosofinen semiotiikka on vain yksi. Muita suuntauksia ovat empiirinen semiotiikka, joka pohjautuu antiikin lääketieteesee, lingvistinen semiotiikka, kulttuurisemiotiikka ja biosemiotiikka. Riippuen eri tulokulmista, semiotiikkaa voidaan tarkastella joko eristettynä merkkien tutkimuksena tai empiirisesti ottaen huomioon muita siihen vaikuttavia tekijöitä.

 

Viittomakieli semiotiikan ytimessä

Jos ajatellaan, että semiotiikka on merkkien tulkitsemista, hyvin harvoin tutkijat pääsevät tarkastelemaan uuden, monimutkaisen merkkijärjestelmän syntymistä. Näin kuitenkin tapahtui 1900-luvun loppupuolella Nicaraguassa, jossa paikalliset kuurot lapset kehittivät itsenäisesti oman viittomakielen.Kyseisen uuden merkkijärjestelmän syntyminen on ainutlaatuista nykymaailmassa, jossa kaikki puhutut ja viitotut kielet ovat satojen ja tuhansien vuosien ikäisiä. Semiootikkojen lisäksi kielitieteilijät ovat saaneet harvinaislaatuisen tilaisuuden tutkia, miten kieli syntyy ja kuinka se kehittyy.

Viittomakieli semiotiikan ytimessä

Tutkijat huomasivat, että toisen polven viittojat Nicaraguassa kehittivät merkkijärjestelmää huomattavasti yksityiskohtaisempiin viittomiin kuin ensimmäinen sukupolvi. Siinä, missä ensimmäinen sukupolvi käytti yhtä viittomaa tulkitsemaan tapahtumaa, esimerkiksi “pallo pyörii alas mäkeä”, toinen sukupolvi pilkkoi lauseen pienempiin yksityiskohtiin. Tämä mahdollistaa viittomien monipuolisemman käytön eri asiayhteyksissä. Viittomakieli kehittyy siinä missä puhuttukin kieli, ja uusia sanoja ja sanontoja kehitellään jatkuvasti. Semiootikot, jotka tulkitsevat merkkejä, saavat uusia projekteja niin usein, kun vain haluavat. Kenties ei niin harvinaislaatuisia kuin Nicaraguan uusi merkkijärjestelmä, mutta mielenkiintoisia tutkimuskohteita riittää ihan omissa murrealueissakin.